 |
| Keltainen ja viheriä puinen raitiovaunu 1900-luvun alkukymmeniltä. * Yellow and green wooden streetcar from Helsinki. |
“Ja me tulimme Esplanadille ja siellä oli kirkasta hiekkaa ja puita ja helottavia kukkia ja nurmea, jolle ei saanut astua, sillä rautalangat estivät. Jossakin puoli-pyöreässä, mahtavassa rakennuksessa soittivat valkotakkiset sotamiehet kiiltäviä torvia ja ihmisiä oli ympärillä tungokseen asti. Mutta isä vei minut aivan etumaiseen riviin. Isä oli niin mustapukuinen ja suoraselkäinen ja totinen, että monet väistivät ja antoivat hänelle tilaa. Ja päästyään eturiviin isä asetti minut eteensä ja piti hyviä lujia käsiään suojelevasti olkapäilläni. Ja edessämme oli avointa hiekkaa ja hiekassa leikki tyttö ja tytöllä oli pieni raitiovaunu, joka oli keltainen ja viheriä ja muutenkin aivan niin kuin oikeat raitiovaunut. Koko ajan torvet soittivat ja kaikki oli ihmeellistä, mutta ihmeellisin oli sittenkin tuo pieni raitiovaunu, vaikka sitä en sanonut isälle, sillä en tahtonut häiritä isää, jos isä mahdollisesti juuri ajatteli jotakin tärkeää.”
Kirjailija Mika Waltarin (1908–1979) muistelmista:“Ihmisen ääni” -kirjasarja, WSOY 1978, toimittanut Ritva Haavikko. Eihän tietenkään voi tietää onko tämä raitiovaunu juuri sama jota Mika Waltari tarinassaan kuvailee, mutta se voisi olla. Selluloidipäiset nukkekotinuket ratikan kyydissä ovat 1900-luvun alkupuoliskolta.
* * *
“And we arrived to the Esplanade; there was bright sand and trees and shiny flowers and grass – but iron wires made standing on the grass impossible. In a mighty semi-circular building soldiers in white coats blew glossy horns and people were everywhere around us. But my father still managed to take me almost to the front row. Father was so black-suited, upright and solemn that many stepped aside and let him pass. When we got to the front row, father placed me in front of him and held his good, firm hands on my shoulders as if to protect me. There was some sand in front of us, and a girl played in the sand and the girl had a little streetcar that was yellow and green and in other ways just like a real streetcar. The horns sounded all the time and everything was miraculous, but the greatest wonder was still the little streetcar, although I did not say this to my father for I didn’t want to disturb him – he was possibly in the middle of contemplating some important things.”
Memoirs of the world famous Finnish author Mika Waltari (1908-1979): Series Ihmisen ääni, WSOY 1978, ed. Ritva Haavikko. Of course we cannot know if this streetcar is the same one that Mika Waltari describes, but it might just as well be. The dolls with celluloid heads that ride the streetcar date from the early 20th century.
 |
| Puusta ja metallista valmistettu höyryveturi, vuosiluku 1917. * Heavy black wooden locomotive 1917. |
Suuri ja painava, puinen musta veturi vuodelta 1917 on suomalaisen kotitalouskäsityön mestarinäyte. Veturi tekee kunniaa nuorsuomalaiselle poliitikollemme Pehr Evind Svinhufvudille (1861–1944), joka palasi Suomeen Siperiasta höyryjunalla karkotuksen jälkeen maaliskuussa 1917. Svinhufvud oli sittemmin itsenäisen Suomen ensimmäinen valtionhoitaja vuonna 1918, ja Suomen tasavallan kolmas presidentti vuosina 1931–1937.
* * *
This big, heavy black wooden locomotive from 1917 is an outstanding example of home craftsmanship. The engine makes tribute to Pehr Evind Svinhufvud (1861–1944) of the Young Finnish Party, who returned from deportation in Siberia on a steam locomotive in March 1917. Svinhufvud was the first head of the independent Finnish state in 1918 and the third president of the Republic of Finland, 1931–1937.
 |
| Amerikkalainen juna on kuulunut isälleni. * American train once belonged to my father. |
Amerikkalainen juna on kuulunut isälleni, joka vietti lapsuutensa sotalapsena Ruotsissa. Ruotsalainen sijaisisä oli 1930-luvulla työskennellyt Amerikassa autotehtaalla insinöörinä. Kun perheeseen sittemmin otettiin suomalainen sotalapsi, pyysi sijaisisä entisiä työtovereitaan lähettämään pojalle junaradan Amerikasta. Junan kiskot on hävinneet ajan saatossa, mutta juna on hyvin säilynyt.
Ruotsalaisesta sijaisperheestä tuli isälleni hyvin rakas, ja he huolehtivat toisistaan sijaisvanhempien kuolemaan saakka. Sota-aikana 1939–1945 Suomesta Ruotsiin lähetettiin noin 72.000 lasta. Pohjoismaihin yhteensä lähti lähes 80.000 lasta, joista noin 15.500 ei koskaan palannut takaisin Suomeen.
* * *
This American train belonged to my father, who spent his childhood as a “war child” in Sweden. His Swedish foster father had worked as an engineer in a car factory in America in the 1930s. When the family took in a Finnish child evacuee, the foster father asked his ex-colleagues to send him train set from America. The Swedish foster family was very close to my father’s heart and they took care of each other until the very end.
During the war, from 1939–1945, about 72 000 children were sent from Finland to Sweden. Altogether 80 000 children were sent Scandinavia, about 15 500 never returned to Finland.
 |
| Muovinen Meca -sähköjuna. Valmistaja tmi Meca, Hietaniemenkatu 9, Helsinki. 1950-luku. * Meca electric train. Made by tmi Meca, Hietaniemenkatu 9, Helsinki, Finland 1950's. |
