Käthe Kruse

Käthe Krusea pidetään 1900-luvun nukkekäsityksen edelläkävijänä.
Tärkeää oli, että lapsi itse ja lapsen pehmeä olemus heijastuvat nukessa.
Kuvassa Käthe Kruse ja lapset Mimerle, Fifi, Hannerle ja Michel.
*
Käthe Kruse is often regarded as a pioneer of the 20th century concept of the doll.
It was vital that the child and their innate tenderness be reflected in the doll.
 In the picture Käthe Kruse with four first of her seven children to be.

Käthe Kruse eli Katharina Simon syntyi vuonna 1883 Saksassa. Hän kouluttautui näyttelijäksi, ja tuli tunnetuksi Berliinin teattereissa taiteilijanimellä Hedda Somin. Berliinissä hän antautui kaupungin sykkeelle ja vietti boheemia elämää. Vuonna 1901 Käthe rakastui itseään huomattavasti vanhempaan kuvanveistäjään Max Kruseen. Yhdessä he hylkäsivät kaiken tavallisen, ja halveksivat ah, niin porvarillista elämäntapaa.

Rakkaus roihusi, ja pian he saivat lapsia. Kerran joulun alla vanhin tyttäristä Mimerle tarkkaili äitiään kun tämä hoivasi nuorempaa sisarusta. ”Minäkin haluan vauvan!” tytär ilmoitti. Max Kruse etsi vauvanukkea tyttärelleen joululahjaksi, mutta ei löytänyt sopivaa: ”Ei, en voi ostaa mitään nukkea. Kuinka sellainen kylmä, jäykkä posliininukke voi herättää äidillisiä tunteita? Nuken täytyy olla pehmeä ja lämmin jotta sitä voi rakastaa. Tehkää itse nukkeja!” Tuumasta toimeen siis.

* * *

Käthe Kruse (born Katharina Simon) was born in Germany in 1883. She trained as an actress and became known in the Berlin theatres under pseudonym of Hedda Somin. In Berlin she surrendered to the rhythm of the city and led a bohemian life. In 1901 Käthe fell in love with Max Kruse, a sculptor considerably older than herself. Together they abandoned the ordinary and despised a bourgeoisie lifestyle. 

Love bloomed and soon the couple had children. One Christmas the oldest daughter Mimerle looked at her mother holding the youngest child and said, “I want a bambina too, just like you have!” Max Kruse looked for a baby doll for her Christmas present, but could not find one. “No, I cannot buy just any doll. How could a cold, stiff porcelain doll awaken any maternal feelings? A doll should be soft and warm, so it can be loved. You need to make it yourself.” No sooner said, than done.

Ensimmäisen nuken Käthe valmisti omille lapsilleen.
*
The first doll Käthe Kruse made for her children.

Vuosina 1910 ja 1911 Käthe Kruse asetti tekemänsä nuket näytteille Berliinissä. Näyttelyt poikivat 150 nuken tilauksen USA:han. Nuket olivat muutenkin menestys, juuri sellaisia nukkeja yleisö tuntui tahtovan – lämpöisiä, pehmeitä ja aidon näköisiä, niin kuin oikea lapsi. Käthe palkkasi maalareita ja kotityöläisiä, ja alkoi tuottaa nukkeja ihan tosissaan.

* * *

In 1910 and 1911 Käthe Kruse exhibited the dolls she had made in an exhibition in Berlin. The exhibition led to a commission from the United States for 150 dolls. The dolls were a huge success – these were the dolls that the public wanted – warm, soft and like real children. Käthe hired painters and craftsmen and production began in earnest.

Puppe 1, 1913 Käthe Kruse Germany.

Puppe 1, Suomenlinnan Lelumuseo.

1920-luvulle tultaessa Käthellä oli jo seitsemän lasta, ja nukketehtaalla tilat vanhassa kouluraken-nuksessa. Edelleen hän kehitteli nukketuotantoaan, ja hienosääti uudelleen ja uudelleen nukkien ulkonäköä ja valmistusmenetelmiä.

Vuonna 1925 valmistui oikean vauvan kokoinen opetusnukke, Träumerchen. Nuken vartalo oli trikookankaalla päällystetty, ja sen silmät olivat kiinni kuin nukkuvalla lapsella. Nukke oli sylissä kuin oikea vauva; saman painoinen ja erityisen painava kannattelua vaativa pää. Nuken vartalon aidon tuntuiset painopisteet saatiin aikaan sijoittamalla hiekkapusseja täytteen joukkoon.

* * *

By the 1920s Käthe already had seven children and a doll factory located in an old schoolhouse. She was constantly developing her doll production, fine-tuning the appearance, as well as production methods of the dolls.

In 1925, production of a life-sized baby doll usable fot instruction purposes commenced. The doll is called Träumenchen. The doll's body was covered with knitted fabric; its eyes were closed so as to reseble a sleeping child. When held in arms, the doll felt just like real baby. Same weight, same heavy head requiring support. In order to ensure that the weight of the doll's body is distributed naturally, sandbags were placed at the ringt places amongst the filling.

Käthe Kruse Träumerchen, 1920's old picture.

Käthe Kruse, Träumerchen. Suomenlinnan Lelumuseo.

Suomenlinnan Lelumuseolle Träumarchen -vauvanuken lahjoitti Tuiran seurakunta Oulusta vuonna 2006. Nukke on mahdollisesti tullut Ouluun vuonna 1941 saksalaisen sotasairaalan myötä. Vuosia myöhemmin nukke löytyi Tuiran seurakunnan haltuun saaman vanhan puutalon ullakolta, hiekalla täytettyyn puulaatikkoon haudattuna.

* * *

The Träumerchen baby doll was donated to the Toy Museum by the Tuira Parish of Oulu in 2006. It is possible that the doll arrived to Oulu in 1941, with a military hospital established by the Germans. Many years later, the doll was found in the attic of an old wooden house now owned by the Tuira Parish - on a bottom of a wooden box filled with sand, buried under the sand.

Das Deutsche Kind 
Käthe Kruse 1928, Germany

Vuonna 1928 Käthe Kruse suunnitteli ryhmän nukkeja, jotka edustivat eri kansallisuuksia. Julius Hübnerin maalaus "Das Deutsche kind" (saksalainen lapsi) innoitti suunnittelemaan nuken, jonka mallina oli Käthen tuolloin 7-vuotias poika, Friedebald.

* * * 

In 1928 Käthe Kruse designed a group of dolls that represented nationalities. The painting "Das Deutsche kind" (German child) by Julius Hübner inspired her to design a doll modelled after Käthe's own seven years old son Friedebald.

"Das deutsche Kind" (saksalainen lapsi)
*
"Das Deutsche Kind" (German child)
Käthe Kruse, old picture 1928.

Friedebald 7-vuotiaana.
Hän menehtyi auto-onnettomuudessa vasta 17-vuotiaana.
Nimi tarkoittaa suomennettuna "Rauha nyt".
*
Friedebald as seven years old.
He died in a car accident only 17 years old.

Toisen maailmansodan jälkeen Saksa jaettiin miehitysalueisiin. Bad Kösen jossa Krusen nukketehdas alkujaan sijaitsi, jäi Itä-Saksan puolelle. Tehdas muutettiin kansalliseksi omaisuudeksi niin kuin sosialistisissa valtioissa oli tapana. Nukketuotanto Bad Kösenin tehtaassa jatkui kuitenkin vielä vuosina 1951–1957. Näissä nukeissa on yleensä kolmioleima ja lisäys: “V.E.B. Bad Kösen a.d.Saale”.

* * *

After World War II Germany consisted of occupied territories. Bad Kösen, where Kruse’s doll factory was situated, remained in Soviet-occupied East Germany. Similar to all socialist countries the factory was nationalized. Doll production, however, continued in Bad Kösen in 1951–1957. These dolls usually have a triangular marking with the inscription “V.E.B. Bad Kösen a.d.Saale”.

"Rödluvan" - Punahilkka.
Nimen on nukelle antanut sen alkuperäinen, ruotsinkielinen omistaja.
Tällä nukella ei saanut leikkiä, ja lopulta lapsi alkoi vihata nukkeaan.
Suomenlinnan Lelumuseo.
*
This doll was named Little Red Riding Hood by its owner.
She was never allowed to play with the doll. Finally the owner of
the doll started hating it, since she was never given a chance to love it.
Suomenlinna Toy Museum.

Toisen maailmansodan aikana kärsittiin Saksassakin materiaalipulasta. Sodan loppuessa viennistä tuli hankalaa koska maa oli jaettu miehitysalueisiin. Käthe Kruse varautui pahimpaan perustamalla sivutehtaita eri miehitysalueille. Lopulta Donauwörthiin perustetusta sivutehtaasta tuli koko nukketuotannon koti.

* * *

During World War II Germany suffered from a severe shortage of materials. Export became a challenge after the war ended, because the country was divided into occupied territories. Käthe Kruse prepared for the worst by establishing subordinate factories in the different occupied territories. Finally the subordinate factory in Donauwörth became the home for all production. 

Däumlinchen, vanha valokuva. Käthe Kruse 1957.
*
Old picture of Däumlinchen, Käthe Kruse, Germany 1957.

Däumlinchen, 1960's. Suomenlinnan Lelumuseo.

Käthe Krusen miniä Hanne Adler-Kruse esitteli Däumlinchen -nuken vuonna 1957 Nürnbergin messuilla. Nuken kangasvartalo oli täytetty vaahtokumilla ja sen sisällä oli metallilanka joka teki vartalosta taipuisan. Nukke oli edullisempi Käthe Krusen nuket yleensä, ja nukesta tuli suosittu. 1960-luvulla siitä syntyi myös tummaihoinen versio.

Vasta 1960-luvun lopulla nukketehdas oli toipunut sodan koettelemuksista. Käthe Kruse kuoli vuonna 1968. Käthe Kruse on yksi harvoista eurooppalaisista lelutehtaista, jotka ovat vielä toiminnassa tänäänkin.

* * *

Hanne Adler-Kruse designed Däumlinchen doll for Käthe Kruse. It was introduced at the Nuremberg fair in 1957. The doll's fabric torso was filled with plastic foam and contained a metal wire rendering the body flexible. The doll was less expensive than Käthe Kruse dolls in general, which was especially liked by customers.

It was only by the 1960s that the doll factory had overcome the hardships of the war. Käthe Kruse died in 1968, but the doll factory is still running. 

Shirley Temple

Shirley Temple
Ideal Toy Corporation, 1934 USA

Suloinen Shirley Temple (1928–2014) laitettiin tanssitunneille jo 3-vuotiaana. Hän teki ensiesiintymisensä Baby Burlesk lyhytelokuvissa vuonna 1932 (löytyy internetistä). 

Suuren laman painaessa maailman polvilleen, teki Shirleyn pirteä ja optimistinen olemus ihmisiin vaikutuksen. Presidentti Franklin Rooseveltin kerrotaan sanoneenkin, että “niin kauan kuin meillä on Shirley Temple, me selviämme mistä vain”. 

Pian maineikas elokuvayhtiö Fox otti tähden hoteisiinsa, ja koko kansan lemmikki sai laulaa ja tanssia steppikengissään aikansa suurimpien tähtien rinnalla koko illan elokuvissa. Fox pelasti itsensä konkurssilta teettämällä alle kouluikäisellä työläisellään useita pitkiä elokuvia vuodessa.   

* * * 

The lovely Shirley Temple (1928–2014) started dancing classes when she was only three years old. She made her first appearance in 1932 in a short film called Baby Burlesk (this can be found online). 

While the Great Depression made life difficult Shirley’s optimistic and lively character was cheering. Even President Franklin Roosevelt has allegedly said, “As long as our country has Shirley Temple, we will be all right”. 

Soon the reputable film company Fox took the star under its wing and the girl, who had already become everybody’s favourite, sang and tap danced in full-length feature films alongside the greatest names of her time. Fox saved itself from bankruptcy by making several long films starring their new school-aged employee.

Shirley Templen studiokuvien keräily
oli tärkeä harrastus 1930-luvun tyttösille.
*
Collecting Shirley Temple studio photos
was a dear hobby for girls in 1930s.

Shirley Temple poseeraa 
Martta-nukke sylissään.
*
Shirley Temple with a
finnish Martta-doll in her arms.

Lapsitähden viimeinen suuri menestyselokuva oli The Little Princess vuonna 1939. Tuolloin alkoi jo käydä ylivoimaiseksi löytää tyttöselle niin suurikokoisia vastanäyttelijöitä, että 11-vuotias olisi näyttänyt ikäistään puolet nuoremmalta. Kokeiltiin jopa ylisuuria huonekaluja. 

Yleisö huomasi, että Shirley Temple oli kasvanut, ja hylkäsi hänet. (Viimeinkin hän pääsi eroon jokailtaisesta 56 korkkiruuvikiharan rullaamisesta!) 13-vuotiaana hänelle selvisi sekin, että äiti oli koko ajan valehdellut hänen ikänsä vuoden nuoremmaksi. 

* * * 

The child star’s last successful film was The Little Princess, 1939. By that time it had become difficult to find screen partners tall enough to make the 11-year old girl look half her age. They even tested oversize furniture. 

The audience noticed that Shirley Temple was starting to grow up and abandoned her. (At least she no longer had to divide her hair into 56 corkscrew curls every night!) At the age of thirteen she found out that her mother had lied about her age, having claimed that she was a year younger. 

Pikku näyttelijätär ehti esiintyä 55 elokuvassa, ennen kuin hän lopetti elokuvien teon 21-vuotiaana miljonäärinä. Vuonna 1957 Shirley Temple palasi amerikkalaisen kotiyleisön eteen omassa televisiosarjassaan synnyttäen vielä yhden suosion jälkimainingin, ja saaden markkinat jälleen pursumaan fanitavaraa.

Myöhemmin Shirley Temple teki uran politiikassa ja diplomaattina. Hän on sanonut ettei lapsitähteys ole haitannut, päinvastoin: “Kaikki rakastavat Shirley Templeä ja muistavat häntä lämmöllä. Minua pidetään ystävänä – mitä todellisuudessa olenkin”.

* * * 

The little actress managed to appear in 55 films before she walked away from the film industry as a 21-year old millionaire. In 1957 she returned to the screen in her own TV-series causing another wave of popularity in America that flooded the markets with fan merchandise. 

Later, Shirley Temple made a career in foreign affairs and politics. She has said that her childhood did not disadvantage her, on the contrary, “Everybody loves Shirley Temple and has good memories of her. Many people consider me an old friend.”

Shirley Temple paperinukke,
suomalainen orginaalipiirustus.
*
Shirley Temple paperdoll, orginal, Finland.

Sama nukke painettuna.
Kuvataide, Suomi.
*
The same paperdoll printed. Kuvataide, Finland.

Marttayhdistys ja nuket * The Martta Organisation and the dolls

1900-luvun alun autonomisessa Suomen suuriruhtinaskunnassa kärsittiin Venäjän voimakkaista sortotoimista. Vuonna 1899 Nikolai II julkisti helmikuun manifestinsa, joka kavensi Suomen autonomista asemaa. Kenraalikuvernööri Bobrikov alkoi innolla toteuttaa uudistuksia.

* * * 

In the beginning of the 20th century the autonomous Finnish grand duchy suffered oppression by the Russian Empire. In 1899 Nicholas II announced the February Manifesto, which limited Finnish autonomy and the governor-general, General Bobrikov, eagerly began to carry out his orders. 

Venäjän tsaari Nikolai II perheineen.
*
Czar Nicolai II in a family portrait
(photo taken from an old framed printed picture
in the toy collectors dining room wall)

Saman vuoden keväänä Lucina Hagman (1853–1946) perusti Sivistystä kodeille -nimisen järjestön. Ajatuksena oli sivistää kansaa naisten kautta: Kansa on sellainen, millaiseksi se kasvatetaan. Tsaari Nikolai II ei kuitenkaan myöntänyt lupaa järjestölle. Nokkelat naiset eivät tästä lannistuneet, vaan järjestön sääntöjä muokattiin uudelleen, ja nimi muutettiin Martaksi. Uusi nimi viittasi sopivasti uskontoon. Lupa heltisi, mutta aluksi kokouksissa istui poliisi vahtimassa naisten edesottamuksia.

Yhdistys tarjosi kulttuuri- ja kansalaiskasvatusta, ja sen säännöissä korostettiin naisen velvollisuutta äitinä ja kasvattajana. Vapaaehtoiset naiset jakoivat tietoja ja taitoja Suomen koteihin – tarkoitus oli toimia kotien hyväksi, niin aineellisesti kuin henkisestikin.

Maaseudulla päästiin hyvin alkuun, koska neuvot puutarhanhoidossa tai kanankasvatuksessa olivat selkeitä ja helppoja antaa. Marttayhdistyksessä etsittiin kuitenkin sinnikkäästi keinoja luoda kotityömahdollisuuksia myös kaupunkilaisille naisille.

* * *

In spring of the same year Lucina Hagman (1853–1946) founded a society called Sivistystä kodeille (Civilisation for Homes). The idea was to advance the nation with the help of women – a nation is what it is educated to be. Czar Nicholas II did not grant permission for the society to operate, but the women were not discouraged and cleverly changed the rules of the organisation and changed its name to Martta. The new name suitably referred to religion. Permission was granted, but at first a police officer had to be present at the meetings to oversee what the women were doing. 

The organisation offered cultural and civic guidance and its rules emphasized women’s responsibility as mothers and educators. The women voluntarily spread knowledge and skills to homes across Finland – the idea was to help financially and spiritually. 

The association made a good start in the countryside, because guidance in gardening or chicken farming was easy to give, but the Martta organisation tenaciously also sought ways to create work opportunities for city women. 

Näiden Marttanukkien päät ovat suomalaisia
kopioita saksalaisen Heübachin nukenpäistä.
*
The heads of these dolls are copies of
German Heübach dolls, 1920's.

“Alkakaamme tehdä Suomen lapsille kotimaisia nukkeja, ettei heille tarvitse tyrkyttää ulkomaan rihkamaa”, ehdotti rouva Aurora Jansson Turun Marttayhdistyksen ompeluseurassa. Ompeluseurassa heitetystä ideasta syntyi lähes 70 vuotta kestänyt menestystarina suomalaisen lelunvalmistuksen historiassa.

Turun Marttayhdistys valitsi vuonna 1908 viisihenkisen komitean nukketoiminnan aloittamiseksi. Sen tehtävänä oli ostaa työtarvikkeet ja suunnitella ensimmäiset nuket malleiksi. Myöhemmin samana vuonna perustettiin Turun Martta-Nukketeollisuus, niin sanottu Nukkela. Liikkeelle lähdettiin vaatimattomasti. Nukkejen täytteenä käytetty sahanpuru kuivattiin kotona hellauuneissa. Nukkejen vartalot ommeltiin ja täytettiin itse, päät ja kädet ostettiin Saksasta. Nuket valmistettiin ohjeiden ja mallien mukaan valmiiksi leikatuista kankaista kodeissa, joissa naiset ompelivat kuka vartaloita, kuka kenkiä tai hattuja, kuka alus- tai päällysvaatteita. Nukeilla oli oma peruukintekijäkin.

Alkuvaiheessa nukkeja myytiin toreilla ja markkinoilla. Toimintaa laajennettiin ja ensimmäinen kauppamatkustaja palkattiin 1912. Pian työntekijöitä oli 40. Nukkelan nuket osallistuivat myös kansallisiin ja kansainvälisiin näyttelyihin, ja lähes kaikista näyttelyistä saatiin myös palkintoja.

* * *

“Let us make Finnish children Finnish dolls, so they do not have shoddy, foreign rubbish foisted on them,” proposed Aurora Jansson of the Martta sewing society in Turku. The idea, first aired in the sewing circle, turned into a 70-year-long success story in Finnish toy manufacturing. 

The Martta organisation in Turku elected a committee of five members to start doll-making. Its task was to buy the materials and design the first examples. Later in the same year Martta-Nukketeollisuus was founded; it was known as Nukkela. The first steps were humble. The sawdust used for stuffing was dried in the ovens in their homes. The women sewed and filled the bodies themselves, heads and hands were bought from Germany. The dolls were put together at home from pieces of fabric that were cut out according to models and instructions. Some women sewed bodies, some hats or shoes, some underwear or outerwear, the dolls even had their own wigmaker. 

In the beginning the dolls were sold at markets and fairs. The operation was expanded and the first travelling salesman was employed in 1912. Soon they had forty employees. The dolls made by Nukkela participated in Finnish and international exhibitions and won prizes at almost all of them. 

Helmikuussa 1939 Kotiliesi järjesti nimikilpailun,
 jossa palkintoina oli 50 sievää Martta-bebenukkea.
Varsinainen pääpalkinto oli muita nukkeja suurempi "prinsessatytti",
joka kilpailun tuloksena sai nimekseen Marjatta.
*
Dolls name competition in a Finnish ladies magazine.
The winner was "Marjatta", February 1939.

Ensimmäisen maailmansodan myötä tuonnin tyrehtyessä saksalaisia nukenpäitä ei enää saatu. Ratkaisu löytyi maalarimestari H.E. Nurmen vuonna 1916 Turkuun perustamasta “Lasten leikkikalujen valmistusliikkeestä”. Vuonna 1918 Nukkela työllisti jo 112 henkeä sekä ne 30, jotka työskentelivät nukenpäiden valmistamossa.

Jälleenmyyjien määrä kasvoi, ja vuonna 1925 niitä oli jo 240. Samana vuonna kirjattiin myydyksi 33 366 nukkea, sekä suuri määrä nukkejen irto-osia. Markkinointia lisättiin tilaamalla taiteilija Einari Vehmakselta vuonna 1931 reklaami “Ostakaa Marttanukkeja”. Nukkejen postimyyntiä harjoitettiin Kotilieden ja Emäntälehden kautta. Tilauksia tuli ulkomaita myöten enemmän kuin ehdittiin toimittaa, ja harrastelijamaisesta yrityksestä tuli kasvava suurliike.

* * *

After imports dried up during World War I, German doll’s heads were no longer available. The solution was found at the painter H.E. Nurmi’s toy workshop, which was established in 1916. In 1918 Nukkela had 112 employees, thirty of whom made doll’s heads. 

The number of retailers grew and in 1925 reached 240. Records show that in the same year 33 366 dolls and a large number of detachable parts were sold. Advertising was stepped up by commissioning an ad “Buy Martta dolls” from the artist Einari Vehmas in 1931. Postal sales were conducted via the magazines Kotiliesi and Emantä-lehti. There were orders from abroad and the enterprise that had started on a hobby-level had developed into a growing enterprise. 

Onnellista yhteiseloa 1930-luvulla.

Kuva Lelumuseon kokoelmissa, samoin on kuvan nukke.

*

Martta bebe-doll with her child from 1930's.

Turun Martta-Nukketeollisuus valmisti kansallispukuisia nukkeja Helsingin vuoden 1940 olympialaisiin, joiden peruuntumisen takia nuket jäivät myymättä. Nukkeja valmistettiin uudelleen Helsingin olympialaisiin vuodeksi 1952. Toisellakaan kerralla ei nukeista tullut ennakoitua menestystä sillä ne osoittautuivat liian kalliiksi kisaturisteille. Kansallispukuiset nuket herättivät kuitenkin huomiota ulkomaisissa näyttelyissä ja toimivat myös sotavuosina ulkomailla sympatiaa herättävinä lähettiläinä.

Helmi Vuorelma valmisti Marttanukke-tuotannon vaativimmat kansallispuvut ja toimitti tarvittavat kankaat Nukkelaan. Kansallispukuiset Marttanuket eivät olleet pelkästään matkamuistonukkeja, vaan ihan oikeaan leikkiin sopivia. Kansallispuvut olivat puettavia ja riisuttavia, ja moni nukke sai lisää vaatteita uudessa kodissaan.

* * *

Martta-Nukketeollisuus made dolls in Finnish national costumes for the 1940 Helsinki Olympic Games, but these were cancelled and the dolls were unsold. For the 1952 Helsinki Olympics dolls were also made. The second time the dolls did not enjoy their anticipated success, as they were too expensive for the sports lovers. However, dolls dressed in national costumes attracted attention at international exhibitions and also did a wonderful job as ambassadors of good will during the war. Helmi Vuorelma made the most complicated national costumes and provided Nukkela with the required fabrics. The Martta dolls in national costumes were more than souvenir dolls – they were also intended for playing with. The national costumes could be put on and taken off and many dolls received new clothes in their new homes.

"Hymykuoppatyttö" Marttanukke Kaukolan kansallispuvussa.
Ehkäpä joku Martoista lähetti tälläisen nuken
Shirley Templelle lahjaksi, koska filmitähti
poseeraa ko nukke sylissään studiokuvassa alla.
*
Dimpled Martta doll in national costume.
Maybe the ladies in Martta Organisation send a doll
to Shirley Temple, becuase the film star is posing
with the same doll in the picture below.

Sotavuosina 1939–1945, tuonnin puuttuessa, kotimaisilla nukeilla olisi ollut valtava menekki. Vuonna 1943 kansahuoltoministeriö ryhtyi kuitenkin leikkikalujen valmistuksen säännöstelyyn, ja kielsi nukkejen valmistuksen kokonaan. Nukkeja sai pian alkaa taas ommella, mutta vain paperikankaasta ja ministeriön määräämin hinnoin. Työ kärsi ja karkea paperikangas rikkoi helposti ompelukoneen. Tilauksia tulvi, mutta korvikemateriaaleista valmistettujen nukkejen karu laatu ei tyydyttänyt kuluttajia. Kansahuoltoministeriö höllensi valvontaa vuonna 1945, mutta raaka-ainepula jatkui. Avuksi saatiin tilkkuja sekä Ruotsista että Amerikasta asti.

* * * 

During the war years of 1939–1945, when there was no import, Finnish dolls were in great demand. In 1943 the Ministry of Supplies decided to regulate the production of toys and forbid doll-making. Soon dolls were allowed again, but only from paper fabric and at the prices set by the ministry. Production suffered and the coarse paper fabric caused the sewing machines to break. Orders were plentiful, but the poor quality of the dolls, made from the substitute materials, did not satisfy the customers. The Ministry of Supplies loosened regulations in 1945, but the shortage of raw materials continued. To make do, fabric scraps were received from countries like Sweden and America. 

Marttanukella on paperinarusta kudotusta
kankaasta ommeltu mekko ja keskivartalo.
*
Poor doll has paper fabric dress.

1950-luvulla tarvikepula helpottui, mutta vuosikymmen toi mukanaan toisenlaisia ongelmia. Ulkomaantuonti lisääntyi ja muoviset, kestävämmät massateollisesti valmistetut nuket tulivat markkinoille. Nukkela lopetti toimintansa kannattamattomana vuonna 1974.

* * *

In the 1950s the shortage of supplies became less noticeable, but the new decade caused new problems. Imports increased and more durable mass-produced plastic dolls flowed onto the market. Nukkela ended its unprofitable business in 1974. 

The Finnish Martta organisation itself is still going strong.

Pelit * Games

Kadonnut Afrikan tähti
ensimmäinen painos vuodelta 1951.
*
The Lost Star of Afrika, 1951.

Maailma oli ennen vanhaan eksoottinen paikka, näin tuppukylästä tarkasteltuna. Matkustelu ei ollut arkipäivää, ja harva suomalainen oli käynyt edes Helsingissä. Ennen television yleistymistä maailmankäsitys muodostui karttoja tutkimalla, Risto Roopenpoikaa lukemalla ja elokuvien uutispätkiä ihmettelemällä. Olympiavuonna 1952 Helsingin kaduilla tepasteli myös muutama tumma kisaedustaja – se oli vilpittömästi uteliaisuutta herättävää ja hyvin jännittävää!

Suomalaiset ovat aina menestyneet kansainvälisesti pelien maailmassa. Jo kauan ennen nettipelaamista Afrikan tähti saavutti suurta suosiota maailmalla. Sitä on käännetty kuudelletoista kielelle ja myyty ulkomaille pari miljoonaa kappaletta. 

Pelin idea syntyi vuonna 1948, kun nuori Kari Mannerla (1930–2006) Humphrey Bogart -filmien lumoissa hypisteli Afrikan karttaa ja ihmetteli sen kiehtovia paikannimiä. Pelin juoni on etsiä 626 gramman painoista timanttia, jonka esikuva löydettiin Transvaalista vuonna 1905. Kadonnut Afrikan tähti -pelin ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1951. Seuraavassa painoksessa sen nimi oli jo lyhennetty nykyiseen muotoonsa Afrikan tähti. Nimestä siis erottaa, onko mummolan vintillä oleva peli se ensimmäinen painos!

* * * 

The world used to be an exotic place – at least it seemed so from a remote village. Travelling was not commonplace and many Finns had not even been to Helsinki. Before television, the understanding of the world was based on studying maps, reading books and watching the newsreel. During the Olympic Games in 1952 a few dark-skinned athletes walked the streets of Helsinki. It aroused genuine curiosity and was very exciting.

Finns have always been internationally successful in the world of games. Already before online games Afrikan Tähti – Star of Africa –  was immensely popular all over the world. It has been translated into 16 languages and a few million copies have been sold abroad.

The idea for the game came about in 1948 when the young Kari Mannerla (1930–2006), captivated by the Humphrey Bogart films, looked at the map of Africa and marvelled at the exciting place names. The idea for the game is to look for a 625g diamond that was originally found in Transval in 1905. The first edition of Kadonnut Afrikan Tähti (the Lost Star of Africa) was published in 1951. In the next edition the name was shortened into its current form, Afrikan Tähti, Star of Africa.

Vanhempi kansainvälisen läpimurron tehnyt suomalainen pelihitti on Fortuna, puinen flipperityyppinen peli. Fortunan kehitteli Juho Jussila, ja tuotanto aloitettiin Jyväskylässä vuonna 1926. Peli on ollut erityisen suosittu Englannissa: ”I think it´s the finest of all that type of table games” tuumasi muinainenkin Walesin prinssi (Edward VIII 1930-luvulla). Fortunaa on myöhemmin valmistanut moni muukin lelupaja, ja esimerkiksi Neuvostoliitossa siitä on tehty versioita. Vuonna 1923 perustettu Juho Jussila Oy on edelleen tunnettu Jukka-puuleluistaan.

* * * 

An older Finnish hit that had already made an international breakthrough was Fortuna, a wooden pin bagatelle game. Fortuna was created by Juho Jussila and production started in Jyvaskylä, Finland in 1926. The game has been especially popular in England, “I think it’s the finest of all that type of table games”, the Prince of Wales Edward VIII stated in the 1930s. Many other toy workshops have produced Fortuna and versions of it have also been made in the Soviet Union. Juho Jussila Oy, founded in 1923, is still known for its wooden toys called Jukka. 

De Löjliga Familjerna -peli on saatu joululahjaksi vuonna 1904 Helsingissä.
Adolf Johnsons Förlag, Stockholm, Ruotsi 1890-luku.
*
The Swedish Happy Families, was received as a Christmas present in 1904 in Helsinki.
Adolf Johnsons Förlag, Stockholm, Sweden 1890s.

Hullunkuriset Perheet -pelikortit tarjoavat nautinnollista ajankuvaa stereotypioineen. Pelistä on valtavasti erilaisia versioita ympäri maailmaa. Hullunkuriset Perheet on ns. kvartettipeli, jonka aiheena voi olla eri ammattiryhmiä edustavien perheiden lisäksi jotain opettavaistakin, kuten linnut, perhoset tai sienet. Joissakin peleissä ylimääräisenä pahiksena on Musta Pekka, joka sienipelissä voi olla vaikkapa kärpässieni. Tällöin pelin häviää se, jolle pahiskortti viimeisenä jää käteen. Suomalaisten Hullunkurisissa perheissä perhe on nelihenkinen ydinperhe, mutta esimerkiksi Ranskassa isovanhemmat ovat mukana korteissa. 

Pelin synty on jäänyt arvailuksi. Tiedetään, että Saksassa sitä on pelattu jo 1850-luvulla. Ruotsissa peliä pelattiin ainakin 1880-luvulla, ja kohta se tuli Suomeen. 1900-luvun alkukymmeninä pelin suosio vain kasvoi. 

* * * 

Happy Families provides an entertaining insight into past eras and stereotypes. There are numerous versions of the game around the world. Happy Families is what is called a quartet game and centres on families that represent different occupations, but potentially also on other more educational themes, like birds, butterflies or mushrooms. In some games there is an unmatchable “villain card” called Musta Pekka – Black Peter – that can, for example, in a mushroom game be a fly agaric. The person who holds the “villain card” at the end of the game is the loser. 

The origin of the game remains a mystery. It is known that it was played in Germany in the 1850s. It was played in Sweden in the 1880s and was soon introduced to Finland. Its popularity grew in the first decades of the 20th century. 

Virolainen, suomalainen ja saksalainen hullunkurinen perhe.
Kuvataide, painotalo Tilgmann Oy, 1935-1945.
*
Estonian, Finnish and German Happy Families. 
Kuvataide, printed by Tilgmann Oy, Finland.1935-1945

Jörö-Jukka pelikorteissa
Pyhä Nicolaus kastaa tuhmat pojat mustepulloon.
*
In the Struwwelpeter game
St. Nicolaus dips the naughty boys into ink.

Mistä sitten tulee nimi Musta Pekka? Yhden teorian mukaan hän on saksalainen Musta Pekka -niminen roisto 1800-luvun alusta. Toinen teoria ehdottaa nimen tulevan Jörö-Jukka -kirjasta, jossa Pyhä Nicolaus kastaa tuhmat pojat mustepulloon. Saksaan johtaa tämäkin polku.

Nykyään Musta Pekka herättää niin paljon pahennusta, että pelin nimi on muutettu Pekka-peliksi. Lapsena 1970-luvulla pelaamassani korttipakassa pahiksena oli eräänlainen punatukkainen peikko - kunhan siis on valtaväestöstä poikkeava. Englannissa muuten Pekan sijaan käteen jää vanhapiika, Old Maid – mitäs siihen sanotte?

* * * 

Where does the name Musta Pekka come from? According to one theory he was a German robber from the early 19th century called Schwarze Peter (Black Peter). Another theory suggests that the name comes from children’s book Der StruwwelPeter, where St Nicholas dips naughty boys into ink. 

Nowadays the name Musta Pekka is contentious in Finland, so the game is just called Pekka. In the deck of cards I used to play with as a child in the 1970s, the villain was a red-headed troll. Anything goes that diverges from the mainstream! In England the unmatchable Pekka is called Old Maid – how about that?

Suomessa kaikkien tuntemat Musta Pekka -pelikortit
on kuvittanut 1930-luvun lopulla Bo Bjurström (1916–1993).
Kuvitusta on sittemmin moneen kertaan päivitetty.
Sanotaan, että nykyisin myynnissä oleva peli on juuri tuo alkuperäinen kuvitus.
 Jos näin on, tämä vanha pakka kuvassa on jo kopio. 1940-luku.
*
The most popular finnish Musta Pekka playing cards
have illustrations by Bo Bjurström (1916–1993) from the 1930s.
It is said that the deck currently on sale, has the original pictures.
If that is true, then the old deck in the photograph is a copy, 1940s. 

Kewpie

Kewpie, valmistaja Alt, Beck & Gottschalk, Saksa 1913.
*
Kewpie, made by Alt, Beck & Gottschalk,
Germany 1913.

Amerikkalainen kuvittaja Rose O’Neill synnytti Kewpien 1900-luvun alussa. Ensimmäisenä se esiintyi jouluna 1903 Ladies Home Journal -lehdessä. Rose O’Neill on kertonut kuinka pienet pulleroiset hahmot ilmestyivät hänen luokseen päivätorkkujen aikaan. Ne tanssahtelivat hänen ympärillään ja esittelivät itsensä Kewpieksi. Kewpie ei siis ole yksi vaan monta! 

* * * 

The American illustrator Rosie O’Neill created Kewpie at the beginning of the 20th century. It made its first appearance in Ladies Home Journal on Christmas 1903. Rose O’Neill has described how the small plump characters appeared to her during her daily naps. They danced around her and introduced themselves as Kewpies. So, there is not one Kewpie, but many.

Nimi Kewpie juontaa juurensa sanasta kupido, ollen sen lapsellinen diminutiivi. O’Neill painotti ettei hän suinkaan keksinyt Kewpietä, vaan ainostaan esitteli sen yleisölle. Hänen omien sanojensa mukaan “Kewpie on eräänlainen pieni ja pyöreä keijukainen, jonka tarkoituksena on opettaa ihmisiä olemaan kilttejä ja hilpeitä yhtä aikaa. Kewpien tunnistaa tukkatöyhdöstä ja masusta ja hymystä. Kewpie rakastaa maailmassa eniten kilttiä ja nauravaista lasta”.

Kewpiestä tuli niin suosittu, että siitä muotoiltiin nukke. Ensimmäinen copyright on päivätty 17.12.1912, ja patentti 4.3.1913. Nukketuotannon aloitti saksalainen Kestner & co., jolla oli hyvät liikesuhteet Yhdysvaltoihin jo ennestään. Nuken suosio räjähti käsiin, ja kohta selvisi ettei Kestner kykenisi vastaamaan kysyntään. Kovimman Kewpie kuumeen aikana noin 30 posliinitehdasta oli valjastettu niiden tuotantoon Saksassa. Kun ensimmäisen maailmansodan aikaan kauppasuhteet Saksan kanssa tyrehtyivät, alettiin Kewpietä valmistaa sen kotimaassa Yhdysvalloissa.

Nukkejen kysyntä oli kova, ja niitä valmistivat lisensseillä useatkin amerikkalaiset nukketehtaat. Paitsi puukomposiitista (sahajauhon ja liiman seos), nukkeja syntyi myös muovista. Joseph Kallus, silloinen Cameo Doll Companyn presidentti, yritti valvoa nukkejen laatua ja tekijänoikeuksia. Lisenssillä valmistetut nuket varustettiin merkinnällä Cameo ja lisäksi tehtaan oma merkki. 

Aidolla ja alkuperäisellä Kewpiellä on pienet siniset siivet niskassa, koska alkuperäinen hahmohan lentää. Kewpie-tyyppisiä posliinihahmoja ja nukkeja on tehty muitakin, mutta siivet puuttuvat niistä. 

Nykyään Kewpie on suosittu Aasiassa, ja Japanissa se esiintyy einestehtaan keulakuvana. Muovinen Kewpie on ollut suosittu kylpylelunukke myös monien suomalaisten 1980-luvun lasten leikeissä.

* * *

The name Kewpie originates from the name Cupid and functions as its childish diminutive. O’Neill stressed that she did not create Kewpie, but only introduced her to the public. In her own words, “Kewpie is a sort of little round fairy whose one idea is to teach people to be merry and kind at the same time”. Kewpie can be recognized from its characteristic hair, belly and smile. Above all Kewpie loves kind smiling children. 

Kewpie enjoyed such popularity that it was turned to a doll. The first copyright dates back to 17 December, 1912 and the patent to 4 March, 1913. The German company Kestner & Co. already had good business relationships with the US and they started to produce them. The doll was an instant hit and soon it became evident that Kestner could not satisfy the demand. During the height of its popularity about 30 porcelain factories were involved in the production in Germany. When export  stopped during World War I, the production of Kewpies began in their homeland, USA.

Demand was high and several doll factories around America were licensed to produce Kewpies. In  addition to composite wood (a mixture of sawdust and glue), some dolls were created from rubber. Joseph Kallus, the president of the Cameo Doll Company at the time, endeavoured to oversee the  quality and copyrights of the dolls. The dolls, made under official license, were labelled with the Cameo seal, as well as the factory’s own markings. 

Because the original character could fly the original Kewpie had tiny blue wings on its neck. There have been other Kewpie-type porcelain characters and dolls, but they lack the wings. 

Nowadays Kewpie is popular in Asia and has become the logo of a food manufacturer. The plastic Kewpie has been a popular bath toy, and also part of many Finnish children’s games in the 1980s. 

Tämä palleroinen tahtoisi kovasti olla Kewpie, mutta ei ole.
Valmistaja Heübach, Saksa 1910-luku.
*
This character would love to a Kewpie, but is not.
Made by Heübach, Germany 1910s.

Pieniä japanilaisvalmisteisia Kewpieitä
on myytävänä Lelumuseon museokaupassa.
*
Tiny Kewpie for sale in the Toy Museum Shop.
Made in Japan. 

Peltileluista * The tin toys

Pikkukelkkailija, Gesha, US-zone Saksa, 1950-luku.
Pikkukelkkailijan isi, Hess, Saksa 1910-luku.
Lumiukko on pahvinen vanha Fazerin makeisrasia.
*

Small sledger, made by Gesha, US-zone Germany, 1950s.

Sledger's daddy by Hess, Germany, 1910s.

Mekaanisten lelujen synty on osa 1800-luvun teollista vallankumousta. Saksassa muutamia vanhimpia tunnettuja tehtaita perustamisvuosineen ovat Hess 1826, Märklin 1859,  Bing 1865 ja Lehmann 1881. Lontoossa vuonna 1851 järjestetyssä ensimmäisessä maailmannäyttelyssä esiteltiin mekaanisia peltileluja omana osastonaan.

Peltilelujen luonteeseen kuuluu tietty naiivius ja ne heijastavat aina oman aikansa ilmiöitä ja elämää. Peltileluissa on vahva käsityön leima. Osien valmistus, maalaus, kokoaminen, testaus ja pakkaus pitävät sisällään monia yksittäisiä käsin tehtäviä työvaiheita. Keräilijälle herkkuja ja harvinaisuuksia ovat ennen toista maailmansotaa valmistetut ja ehjinä säilyneet peltilelut.

* * * 

The birth of mechanical toys is part of the 19th century industrial revolution. The first American metal toys from New England date back to the 1830s. Some of oldest well-known factories in Germany were Hess, established in 1826, Märklin (1859), Bing (1865) and Lehmann (1881). At the first world fair in London in 1851 mechanical metal toys were displayed in their own section.

There is a certain naïveté to metal toys and as such they mirror the life and times of their era. Metal toys contain a significant degree of handiwork. The production of the parts, painting, assembly, testing and packaging involve many individual hand-made operations. Well preserved metal toys produced before World War II are a rare treat for any collector. 

Sahaavat tonttu-ukot. 
*
Elves and the saw.
J. Meier, Germany 1910s.

Charlie Chaplin.
Schreyer & Co (sittemmin Schuco)
Saksa 1920-luku.
*
Charlie Chaplin.
Schreyer & Co (later Schuco) Germany 1920s.

Paddy possuratsastaja. 
Lehmann, Saksa 1920-luku.
*
Paddy and the Pig. 
Made by Lehmann, Germany 1920s.

Rumpali.
Distler, Saksa 1920-luku.
*
The Drummer.
Distler, Germany 1920s.

Toisen maailmansodan jälkeen alkoivat kulutus ja vapaa-aika saada jälleen tilaa ihmisten elämässä, ja 1960-luku oli kasvun ja toivon vuosikymmen. Leikisti voitiin käydä sirkuksessa joka päivä, ja television yleistymisen myötä avaruusalukset ja robotit valloittivat lastenhuoneet. Sodanjälkeisistä peltileluista juuri erilaiset robotit ja avaruusaiheet ovat nykyään keräillyimpiä.

Tsekoslovakialainen kirjailija Karel Čapek esitteli sanan ”robot” näytelmässään R.U.R. Rossum’s Universal Robots, jonka ensiesitys oli Prahassa tammikuussa 1921. Sana juontaa juurensa tsekinkielen sanasta ”robota”, joka tarkoittaa työtä.

Robotti leluna poikkesi aikoinaan kaikista muista leluista, koska sille ei ollut esikuvaa todellisessa maailmassa. Nykyajan lelut edustavat utopioita hyvinkin, mutta robotti oli edelläkävijä. Robottileluja tunnetaan 1930-luvulta asti, mutta robottibuumi kukoisti erityisesti 1950–1960 -luvuilla, fantastisten scifi-seikkailujen tulviessa olohuoneisiin uusien televisioiden kautta. Kylmä sota, asevarustelu ja kilpajuoksu avaruuteen löivät vain lisää bensaa liekkeihin.

* * * 

After World War II consumption increased, as did leisure time. 1960s was the decade of growth and optimism. As a figure of speech, one could go to circus every day. The spread of television introduced spaceships and robots into children’s rooms. Nowadays metal toy robots and space-related toys of the post-war period are the most collectable. 

The Czechoslovakian writer Karel Čapek coined the word robot in his play R.U.R., Rossum’s Universal Robots, which premiered in Prague in January 1921. The word is derived from the Czech word robota, which means work. 

As a toy, the robot differed from all other toys, because it had no equivalent in the real world. Today many toys represent a utopia, but the robot was a forerunner. Robot toys have been around since the 1930s, but the real boom started in the 1950s–1960s when fantastic sci-fi television series invaded people’s living rooms through the brand new medium of television broadcasting. The Cold War and the Arms Race only helped to fuel the fire. 

Musta patterikäyttöinen Attacking Martian Robot, Horikawa, Japani 1960-luku.
Värikäs vieterivetoinen Atom Robot, Yoshiya K.O., Japani 1964.
Vaatimaton vieterivetoinen Sparky Robot, Yoshiya K.O., Japani 1950-luku.
*
Black battery-powered Attackin Martian Robot, Horikawa, Japan 1960s.
Spring-drawn colorful Atom Robot, Yoshiya K.O., Japan 1964.
Unpretentious spring-drawn Sparky Robot, Youshiya K.O., Japan 1950s.

Peltisiä robottileluja on valmistettu USA:ssa ja erityisesti Japanissa. Japanilaiset robotit levisivät vientituotteina tehokkaasti ympäri maailmaa. Kun maailma siirtyi muoviin, alkoi markkinoille tulvia muovisia robotteja. Muoviset 1970-luvun robotitkin ovat jo keräilytavaraa, varsinkin jos valmistuspaikaksi on mainittu Hong Kong tai Japani. Nykyaikana markkinoilla on Intiassa ja Kiinassa tehtyjä jäljennöksiä vanhoista peltiroboteista. Aito vanha robotti on löytö.

* * * 

Metal robot toys have been manufactured in the US, and especially in Japan. Japanese robots were successfully exported around the world. As the world turned to plastic, plastic robots also appeared on the market. The plastic robots from the 1970s–1980s are collectables now, especially those made in Hong Kong or Japan. Nowadays reproductions of old metal robots are produced in India and China, and a genuine old robot is a true find. 

Punainen Space Patrol, Yoshiya, japani 1964.
US Air Force ja Nike raketit, Masya Toy, Japani 1960-luku.
Avaruusalus ja -kapseli astronautteineen toimivat pattereilla,
Modern Toys, Japani 1960-luku.
*
Red Space Patrol, Yoshiya, Japan 1964.
US Air Force and Nike rockets, Masya Toy, Japan 1960s.
Battery powered Space Ship and Capsule with floating astronauts,
Modern Toys, Japan 1960s.